Ensimmäinen varsinainen blogipostaus käsittelee “Taivaaseen käy matkamme” -sävelhartaudessa kuultavan Eric Whitacren “Lux Aurumque” -kappaleen taustoja.

Eric Whitacre tunnetaan virtuaalikuorojen pioneerina ja yhtenä tunnetuimpana amerikkalaisena nykypäivän klassisen musiikin säveltäjänä. Whitacren suosio kasvoi maailmanlaajuisesti vuonna 2010 julkaisusta virtuaalikuoroprojektista, jossa 185 ääntä 12 eri maasta yhdistivät oman osaamisensa laulaessaan Whitacren johdolla teoksen ”Lux Aurumque”,

Kevät 2020 lisäsi virtuaalikuoroprojekteja koronapandemian johdosta. Useat kuorot ympäri maailmaa ottivat mallia Whitacren kymmenen vuotta sitten postaamasta videosta ja omien esiintymisien peruuntuessa julkaisivat omia virtuaalikuoroteoksiaan. Myös Cantio Laudis julkaisi keväällä oman virtuaalikuoroteoksensa ”Hear my prayer, O Lord”, joka on löydettävissä kuoron YouTube-kanavalta. (Teksti jatkuu videon alla.)

Video 1. Eric Whitacre’s Virtual Choir 1 – ‘Lux Aurumque’

Eric Edward Whitacre syntyi huurteisen aurinkoisena tammikuun toisena päivänä Nevadan Renossa 1970. Whitacre soitti lapsena epäsäännöllisesti pianoa ja liittyi koulussa soittokuntaan, josta myöhemmin sai potkut. Nuoren Ericin unelmat olivat aivan toista, mitä hänen uransa lopulta toi tullessaan. Mindenin Douglasin lukiossa Whitacre soitti teknopop-yhtyeessä kosketinsoittimia unelmoiden rocktähden urasta. Vaikkei Whitacre osannut lukea nuotteja, eikä ollut saanut musiikillista koulutusta, hän pääsi lukion jälkeen Nevadan yliopiston musiikilliseen koulutukseen. Vasta yliopiston kuorossa laulettu Mozartin Requiem avasi Whitacren silmät.

Eric Whitacre on säveltänyt teoksia pääpainoisesti kuoroille, orkestereille ja puhallinorkestereille. Hän on tehnyt teoksiaan muun muassa Lontoon Sinfoniaorkesterille, taitavalle ja hauskalle King’s Singersille sekä tietenkin omalle ammattikuorolleen, Eric Whitacre Singers -kuorolle. Whitacren ensimmäinen vuonna 2010 julkaistu albumi ”Light & Gold” nousi kuunnelluimmaksi klassisen musiikin albumiksi sekä Yhdysvalloissa että Yhdistyneissä kuningaskunnissa jo samalla viikolla. Levy voitti Grammy palkinnon vuonna 2012. Albumin ensimmäinen kappale on juuri Lux Aurumque.

Lux Aurumque on sävelletty vuonna 2000 Edward Eschin runoon ”Light and Gold”. Runon on kääntänyt latinaksi Whitacren tilauksesta palkittu yhdysvaltalaisrunoilija ja Whitacren hyvä ystävä Charles Anthony Silvestri. Musiikillisesti runo se on sävelletty kahdeksanääniselle sekakuorolle sopraanovahvistuksella. Whitacre oli ihastunut välittömästi Eschin runon aitouteen ja tyylikkääseen yksinkertaisuuteen.

Whitacre sävelsi ”Lux Aurumque” -teokselle myös vastakappaleen ”Nox Aurumque” vuonna 2009 runoilija Charles A. Silvestrin kanssa. Siinä, missä ”Lux Aurumque” (Valo ja Kulta) kertoo puhtaan ja säihkyvän kullan valosta, ”Nox Aurumque” (Yö ja Kulta) puhuu tumman ja tahritun kullan aiheuttamista murheista; aseista, sodista ja kuolemasta. Kuten sisarteoksellaan, ”Nox Aurumque” -kappaleella on kaunis loppu. Kultaiset aseet sulatetaan siiviksi, jotka antavat meidän lentää korkeiden muurien yli – kohti taivasta.

Cantio Laudis  kuitenkin esittää näistä tunnetumman “Lux Aurumque” tänä syksynä, josta tässä sanat:

Light and Gold    Lux Aurumque Valo ja Kulta
Light, Lux, Valo,
warm and heavy calida gravisque lämmin ja raskas
as pure gold, pura velut aurum kuin puhdas kulta
and the angels sing softly et canunt angeli ja enkelit laulavat lempeästi
to the newborn babe. molliter modo natum. vastasyntyneelle lapselle.
Kirjoittanut: Edward Esch s. 1970 Käännös: Charles Anthony Silvestri 2000 Suomennos: Olli Yrjänä 2020

Ja kyllä, luitte oikein. Lux Aurumque on joululaulu, vaikka se sopii sävyiltään Cantio Laudiksen ohjelmistoon jo pyhäinpäivänä. Eric Whitacre on kirjoittanut nuotteihin: ”Jos tiukat harmoniat on huolellisesti säädetty ja tasapainotettu, ne tulevat hohtamaan ja hehkumaan”. Syksyn pimeneviin iltoihin tämä kappale tuokin valoa ja lämpöä kuin enkelien lempeä laulu jouluyönä.

Eric Whitacren Lux Aurumque sekä muita uusia ja vanhoja klassikoita on kuultavana Cantio Laudiksen esittämänä ”Taivaaseen käy matkamme” -pyhäinpäivän aaton virtuaalisessa sävelhartaudessa Oulunsalon kirkosta. Sitä voidaan seurata Virtuaalikirkosta 30.10.2020 klo 19 alkaen.

Kirjoittanut: Olli Yrjänä, kuoron tenori

Linkkejä:

Cantio Laudis, johtaa Olli Heikkilä “Hear my prayer, O Lord”

Lähteet:

Virtual Choir 1: Lux Aurumque

Biography – Eric Whitacre

Choral Newsletter – Summer 2010

Nox Aurumque