Voittaa valo

Marraskuussa 2016 julkaistu ”Voittaa valo” on Cantio Laudis -kuoron ensimmäinen omakustanne. Levy sisältää sekä perinteisiä että harvemmin kuultuja joululauluja. Kuoroa johtaa Olli Heikkilä. Solistina baritoni Tomi Punkeri. Urkurina Juha Soranta.

vv_takakansi_v

Käsissäsi oleva joululevy on kuoron ensimmäinen omakustanne, kuorohengen ja yhteisen tahdon tuotos. Äänitteellä Cantio Laudis -kuoroa avustavat Karjasillan seurakunnassa kanttorina vuodesta 2004 työskennellyt Juha Soranta (s. 1978) ja kuoron kanssa useita kertoja yhteistyötä tehnyt baritoni Tomi Punkeri (s. 1991).

Tämä levy on vahvoja kontrasteja sisältävä taideteos. Musiikissa, teksteissä ja visuaalisessa ilmeessä vanha ja uusi kohtaavat. Vahvuus ja herkkyys ovat läsnä yhtä aikaa. Maailman pimeyteen syttyy taivaallinen valo, syntyy Vapahtaja. Joulun valo yltää kaikkialle: se syntyy mustimman orren alle ja loistaa ruusutarhassa Kristuksen veripisaroina. Joulun sanomaa kerrotaan monin tunnelmin ja kielikuvin. Levyllä ei pysähdytä pelkästään seimen ääreen, vaan se suuntaa vahvasti eteenpäin – siihen, mitä joulun sanoma voi saada aikaan tänäänkin.”Oi, jos riemu jouluyön saisi tehdä rauhantyön!”

Helena Savolainen (puheenjohtaja 2016, Cantio Laudis ry)